Toisenlaiset suklaat

Frendit Rodoksella, minä sohvalla.

Lauantaina ennen saunavuoroa ruutuun ilmestyy kotimainen lempirealityni Toisenlaiset frendit. Helsinkiläisessä palvelukodissa asuvien kehitysvammaisten kaverusten elämää on kuvattu jo neljän tuotantokauden verran. Kuten usein realityissa, Toisenlaisissa frendeissäkin aluksi kiinnostavinta on päästä kurkistamaan itselle vieraaseen ympäristöön ja toimintakulttuuriin. Uutuudenviehätyksen lieventyessä sarjaa jää seuraamaan, jos sen henkilöt ovat mielenkiintoisia. Ja frendit todellakin ovat sitä.

Sarjan alkaessa muutama vuosi sitten pohdimme usein ystävieni kanssa, saako sarjalle ja sen henkilöille nauraa. Sarjan asenne on kepeä ja käsikirjoitus on selvästi tehty pilke silmäkulmassa. Vakavistakin asioista puhuttaessa sarjasta huokuu lämpö ja huumorin avulla kerrotaan niin kehitysvammaisten vaikuttamismahdollisuuksista kuin rakkaushuolistakin. Frendien kommelluksille nauraa siinä missä kenen tahansa muunkin.

Seurakseni sohvalle otin sarjan ajaksi Lidlin appelsiini-rooibos -teetä, joka on valmispakatuista rooiboksista ehdoton suosikkini. Välillä Lidliin pitää lähteä varta vasten tätä teesorttia ostamaan. Kaupungilla nautitun varhaisen päivällisen jälkeen maistuu makea ja kaapista löytyi Brunebergin laktoositonta maitosuklaata. Siis lähes ainoaa maitosuklaata, jota laktoosivamman omaava voi syödä ilman pilleriä tai mahavaivoja.

Kysyin Fazerilta muutama vuosi sitten lehtijuttua varten laktoosittoman maitosuklaan perään. Fazerin Sinisen rinnalle on vuosien aikana tullut valtava määrä erilaisia vaihtoehtoja uusien trendien vanavedessä, mutta lähinnä maitovammaisten vaatimuksia ovat tummasta suklaasta valmistetut levyt. Ne eivät kuitenkaan ole täysin laktoosittomia, eivätkä ne korvaa maitosuklaan kaipuuta. Sain yhtiöltä vastauksen, jossa lyhyesti kerrottiin, ettei laktoosittomalle suklaalle ole riittävästi kysyntää sen valmistuskustannuksiin nähden. Laktoosittoman tuotteen tekeminen nimittäin vaatii oman linjastonsa. Selitys ei kuitenkaan tuntunut täysin uskottavalta, sillä useiden eri tilastojen tai tutkimusten mukaan ainakin noin viidennes suomalaisista kärsii laktoosi-intoleranssin aiheuttamista oireista. Ostajille ei siis tarvitsisi edes luoda tarvetta uudelle tuotteelle, pelkästään saattaa se heidän tietoisuuteensa. Ainakin Valio on ymmärtänyt tämän hyvin. Toisaalta tälläkin asialla on monta puolta, kuten Noora Shinglerin kysymyksiä herättävä Pilattu maito - dokkari (2013) osoittaa.

Mutta entä se Brunebergin maitosuklaan maku? Se on samettinen, makea ja hieman tylsä. Aivan kuin suklaasta puuttuisi potku. Ehkä siinä saisi olla hieman  lisää suolaa. Fazerin vastausta laktoosittomille suklaatuotteille odottaessa Brunebergin versio kelpaa ihan hyvin.

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

Saunavuoron jälkeen hiuksia kuivatellessa huomasin onneksi kotimaisen Siskonpeti-sarjan alkavan. Sarjan alkaessa satuin näkemään muutamasta jaksosta pari viimeistä sketsiä, eivätkä ne tehneet suurempaa vaikutusta. Päätin kuitenkin muutama viikko sitten katsoa kokonaisen jakso ja odotan jo Areenasta kadonneiden alkupään jaksojen uusintoja. Loistavan terävänäköistä huumoria ja omalle sukupuolelle nauramista. Raikasta ja makeaa yhtä aikaa. Kuten voisi olla hyvä, laktoositon maitosuklaakin, jos...

Tervetuloa sohvalleni!

Huolella kasattu annos kruunaa televisiokokemuksen.

Pienessä yksiössä sohva on usein sekä tekemisen että viihtymisen keskipiste: koulujuttujen ja opetusmateriaalin tekemisen lisäksi siinä syödään, katsotaan televisiota ja tehdään näitä kahta etenkin yhtä aikaa.

Blogissani vinkkaan loistavista tv-sarjoista, niin fiktiosta kuin dokumenteistakin, ja samalla paljastan, mitä niiden kanssa kannattaa syödä. Kaikkiin sarjoihin ei sovellu esimerkiksi päivällisen syönti, kun taas toisten kanssa käy lähes mikä tahansa. Itsekin vielä opiskelen aihetta, mutta kokemusta on nyt kertynyt useamman vuoden ajalta.

Nykyinen kannettava ja laukkuun sujahtava elämäntyyli on muuttanut paljon myös käsitystämme siitä, mikä on televisio. Perinteisen kaapeli- ja antenniverkon rinnalle tull

eet maksulliset suoratoistopalvelut ja mediatalojen omat netti-tv:t ovat tehneet meistä riippumattomampia sohvan edessä kiiltelevästä mustaraamisesta ruudusta.

Yhä useammin tulee juteltua tv-sarjoista ihmisten kanssa, jotka eivät omista televisiota. He seuraavat suosikkejaan tietokoneen tai tabletin kautta. Itse olen television heavy user, eikä katsomiseni ole kovin kontrolloitua. Television avaaminen on usein merkki vapaalle siirtymisestä työpäivän jälkeen tai uuteen päivään virittäytymistä uutisten ja ajankohtaisten keskustelujen lomassa. Lempisarjani seuraan kuitenkin lähes poikkeuksetta suoratoistopalvelun tai esimerkiksi Yle Areenan kautta.

Ruoasta on tullut nykytelevision lifestyle-karkkia, eikä ruokarealityista tai kokkausohjelmista tunnu pääsevän eroon etenkään maksullisilla kanavilla. Ohjelmat ruokkivat ruokafantasioitamme ja tarjoavat herkkua etenkin silmille. Iltapalan tekeminen kokkikilpailun katsomisen jälkeen ei onnistu enää silmät ummessa, vaan annos tulee tehtyä hieman terävämmällä otteella ja balsamico-kastike levittäytyy tomaattien päälle tavallista mietitymmin.

Televisio siis houkuttelee muun muassa ruokaohjelmillaan, mutta se kutsuu myös ääreensä nauttimaan ruokaa. Kunhan sohvalta nousee riittävän usein myös sosiaaliseen elämään ja liikkumaan, ruudun edessä ruokailu on erittäin rentouttava harrastus.